Vuoden odottelun jälkeen lähtömme Santiagoon tuli todeksi: lensimme Atlantin yli havainnoimaan chileläistä elämää ja suorittamaan toimintaterapiaopintoihimme liittyvän lasten ja nuorten harjoittelun. Tulemme olemaan Chilessä vähintään kolme kuukautta, minkä jälkeen suuntaamme kiertoteitse Rio de Janeiroon, josta lennämme kotiin kesäkuun lopulla. Kirjaamme kokemuksiamme tähän blogiin sekä yhdessä että erikseen.
Kotimaan jäädessä taakse elämä meni uusiksi monella tapaa... Pilvin asunto päivää ennen lähtöä (Pilvi: niin minun piti muuttaa ennen lähtöä, mahdollisesti/todennäköisesti olen asunnoton Suomeen palatessamme):
24.2.2012 nautiskelimme Helsinki-Vantaalla perinteeksi muodostunutta luksusaamiaista. Tunnelma oli odottavainen ja epätodellinen.
Muutamien tuntien yöunien jälkeen odotimme koneen nousua 9:25. Edessä häämötti 12 tunnin välilasku keväiseen Pariisiin.
Romantiikan kaupungissa kyynisisinä sinkkutyttöinä kävimme ihailemassa ikuisen rakkauden merkiksi siltaan kiinnitettyjä lukkoja. Omamme jäivät toistaiseksi kiinnittämättä, mutta onneksi myös paluulennolla piipahdamme Pariisissa...
Puolivälissä iski väsymys.
Edessä oli 14 tunnin lento Santiagoon. Ikäväksemme huomasimme, että suomalaiset pitkänmatkan bussitkin ovat mukavampia kuin Air Francen Boeing 744 Jet. Onneksi vieressämme istui mukava chileläinen nuori mies, joka auliisti tarjoutui viihdyttämään ja auttamaan meitä. Mitä syömisiin tulee, lacto-ovoversiossa pääruoka oli yhtä jälkiruokaa. Onneksi Annin aamupala innosti Pilviäkin jaksamaan lennon loppuun (siis ihan oikeesti).
Lennon loppupuolella pelkäsimme veritulppia ja jalkamme olivat kuin turvonneet pullataikinapötköt. Mutta paistaa se aurinko risukasaankin ja pääsimme jaloittelemaan tunneiksi lentokentän passitarkastukseen. Tässä hötäkässä hukkasimme uuden lentokoneystävämme, joka oli lupautunut varmistamaan pääsymme uuteen kotiin. Onneksi saimme myöhemmin ilmoitettua löytäneemme perille. Kyl tytö ain konttins korjaa!
